Mies ja oletettavasti hänen poikansa ovat junamatkalla yhdessä. Poika on suunnilleen nelivuotias ja tämä pelaa kannettavalla tietokoneellaan. Mies alkaa neuvoa jälkikasvuaan: ”Ammu se! Sun täytyy ampuu, kun noi tyypit tulee esiin.” Pakko vilkaista edessäistuvia istuinten raosta ja kyllä vain: poika pelailee kunnon väkivaltapeliä, kuten nelivuotiaan kuuluukin. Ehkä ikäraja oli vähintään 15-vuotiaille, mutta niinhän se on, että nuorena vitsa väännettävä. Mies ärsyyntyy pojalle useaan otteeseen ja sieppaa lopulta koneen itselleen. Hän on itse 30-40 vuotias.

Tämä ei ole julistus tietokonepelien saatanallisuudesta. Tämä on ihmettelyä, miten nelivuotiaan voidaan antaa pelata moista peliä ja vielä itse ärsyyntyä, kun se omien kupeiden hedelmä ei osaa lahdata kuvitteellisia hahmoja tarpeeksi hyvin. Ja nimenomaan kuvitteellisia hahmoja. Tietyssä iässä mielikuvitus saattaa sotkeentua vielä todellisuuteen, mutta jossain vaiheessa sitä pitäisi jo osata erottaa oikea väärästä. Oliskohan kannattanut jättää lisääntymättä?

Helsingissä on viime aikoina tapahtunut pahoinpitelyitä, joissa nuoret ovat sopineet etukäteen toisten nuorten pahoinpitelyistä ja ryöstöistä. Väkivallanteoista saa pisteitä, jos hakattava kaatuu ensimmäisestä iskusta tai on erityisen heikko (MTV:n uutiset 7.10.2014). Sammunut mies sytytetään palamaan raitiovaunupysäkillä, myöhemmin hän kuolee vammoihinsa. Kissaa ammutaan varsijousella ja jätetään se kitumaan.

Näin hienosti ihmiskunta puhaltaa yhteiseen hiileen.

Mikä saa ihmiset käyttäytymään näin aivottomasti? Mikä osa kasvatuksesta on jäänyt niin pahasti uupumaan, että ei ymmärretä omien tekojensa seurauksia? Ihmisten käyttäytymistä on pyritty selittämään sillä, että koululaitos ei ole pystynyt tekemään kaikkea tarvittavaa, oma käytös ei ole ollut kontrollissa esimerkiksi alkoholin takia jne.

Syy on aina jossain muussa, ei ikinä itsessä. Asiat osataan selittää mm. näin: ”En se minä ollut, tuo käski! En minä sitä olisi muuten tehnyt, mutta olin humalassa! En pysty pitämään lastani aisoissa, koska koulu ei kasvata häntä!”. Ensinnäkin, missä on oma ajattelu, oma tahto ja järki? Kyky seisoa omilla jaloillaan, olla menemättä idioottimaisuuksiin mukaan, jos muut pyytävät? Itse tehdyt kauheat teot on hyvin helppo selittää vaikka millä, mutta se ei poista sitä, että tietyn teon seuraukset ovat tekijän syytä.

Lasten kasvatus on todella haasteellista, siksi siihen täytyisi olla jonkinmoinen pääsykoe. Kaikki eivät vain sovellu vanhemmiksi. Tämä oman toiminnan seuraamuksen tajuamattomuus näkyy uutisissa joka päivä. Ihmiset, hieman yritystä nyt. Pitäisikö meidän vain kiivetä takaisin puuhun?