Toisessa Sampo-lehden blogissa ”Onnellisten ihmisten kaupunki” Heli Toivio kirjoitti 31.3.2014 siitä, miten kiusattuna oleminen on lahja. Koin kirjoituksen niin vastakkaisena omia mielipiteitäni ja kokemuksiani vasten, että haluan myös kirjoittaa samaisesta aiheesta. Kiusattuna oleminen on helvettiä. Täytyy muistaa, että kiusaamisen seurauksena on tehty itsemurhia ja kiusattuna oleminen on johtanut vääristyneeseen kuvaan omasta itsestä ja voi näin vaikeuttaa koko loppuelämää. Kiusaaminen voi johtaa masennukseen, töissä uupumiseen ja vaikeuttaa elämää monella tavoin. Kiusaamisen kohteeksi joutuminen ei todellakaan ole lahja.

Helsingin Sanomissa (3.6.2011) julkaistiin tärkeä ja hyvin kirjoitettu mielipidekirjoitus koskien kiusaamista nimimerkiltä ”Ihmemaan Liisa”. ”Koulutustasolla tai akateemisilla titteleillä ei ole mitään merkitystä silloin, kun ihminen päättää tietoisesti olla ihmiselle susi”. Surullista kyllä, tämän sananparren voi vaihtaa muotoon ”ihminen on ihmiselle ihminen”, niin kunnostautuneita ja nokkelia olemme tällä saralla. Mitäpä eivät ole ihmiset jo tehneet tai sanoneet kanssaeläjilleen historiamme aikana? Vain mielikuvitus on rajana ihmisten julmuudessa toisiaan kohtaan. Kiusaaminen on aina henkistä, joskus myös fyysistä, mutta aina se jättää uhriinsa jäljet.

Kuinkakohan moni koululainen huokaisee jälleen helpotuksesta kevätjuhlassa? Todistus käteen ja mahdollisimman kauas kiusaajista. Takaraivossa väijyy silti mustuus, syyslukukauden varjo muistuttaa kylmästä ketjusta, jolla kiusattu on sidottu saamaan jälleen osakseen tapakasvatettujen älykköjen ”totuudenmukaisia” kommentteja. Kiusaajien tunneälyn polkiessa pohjamudissa he suoltavat suustaan oksennusta, johon heidän toivoisi viimein tukehtuvan. Lasten ja nuorten mikrokosmoksessa lyöttäytyminen yhtenä rintamana silmätikuksi joutuneita vastaan osoittaa ihmisissä piilevän taipumuksen suunnattomaan raukkamaisuuteen. Aikuisten on helppo kuvitella olevansa jotenkin viisaampia ja mahtavampia kuin lapset, tässäkin suhteessa. Kuitenkin jos silmäilemme ympärillemme, saati sitten menneisyyteen, havaitsemme, että joiltain osin aikuisuus merkitsee vain suurempaa vapautta toimia järjettömästi. Ja raukkamaisten tukihenkilöiksi tarvitaan ainoastaan joukkio, joka ei puutu tapahtuneeseen millään tavoin ja päinvastoin saattaa jopa osallistua tähän ilotteluun. Työpaikan vaihto on vaihtoehtona useimmille työssä kiusaamista kokeville (harvoinpa kiusaaja saa potkut), mutta koululaisen on pysyttävä samassa paikassa vuodesta toiseen (ellei sitten vaihdeta kiusatun koulua, taas reilusti jättäen kiusaaja(t) karkeloimaan tuttuun paikkaan).

Ihmemaan Liisa kirjoitti lisäksi: ”Miten terveistä, hyvinvoivista, perheellisistä yksilöistä voi yhtäkkiä muodostua lauma täysin empatiakyvyttömiä, laskelmoivia ja negatiivista säteilyä aseenaan tietoisesti käyttäviä ihmispetoja?” Aivan loistava kysymys ja miettimisen paikka meille jokaiselle. Mikä saa ihmiset käyttäytymään näin idioottimaisesti kanssaeläjiään kohtaan? Miten voikaan ihmisten keskuudessa olla niin suurta hajontaa käyttäytymisessä, aivan kuin (suurin?) osa olisi jämähtänyt tyystin kesken älyllisen kehityksen? Ihminen on ihmiselle ihminen.